keskiviikko 28. elokuuta 2013

Mökki

Viime juhannus meni mukavasti n. 7 neliön mökin peruskorjauksen tunnelmissa. Piirustukset olin tehnyt jo talvella valmiiksi. Perustuksien kasaamisessa menee 5 min, mutta itse seinät, katto, ikkunat ja ovi vaativat 5 päivää.
Lopputulos:

Katto, seinät ja ovi ovat tehty puuvillakankaasta (vanha mökkipäällinen oli kokonaan muovia). Oven alareunassa on lyijynauhaa, jonka avulla ovi pysyy "kiinni".

Oven voi halutessaan nostaa katon päälle.

Ikkunat tein muovista. Ikkunan- ja ovenkarmeissa käytin tukikangasta.

Verhotangon tein kuminauhasta, jonka molemmissa päissä on lenksusolmut. Solmut pujotin nappien ympärille. Kuminauhan ompelin muutamalla pistolla kiinni keskikohdasta, että "verhotanko" pysyy suht koht suorassa.

Mökinpäällinen on kiinni kehikossa solmimisnaruilla.

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Muutaman Mokan Takki

Vanhat takit jäävät pieniksi, joten uusi piti saada. Tällä kertaa tein itse tytölle syys-/kevättakin. Kaavoina käytin Ottobre 1/2013 -lehden Against the Wind -takkia, pienillä muokkauksilla.

Vuorikankaana pirtsakka keltainen puuvillakangas, päällikankaat ovat tuulen pitäviä ja hieman vettä hylkiviä.

Taskut jätin tällä kertaa pois. Hihoihin lisäsin pituutta, koska laitoin kuminauhat. Suojaa tuulelta ja pysyy lapaset paremmin käsissä.

Takissa on hyvä huppu, mutta seuraavan kerran teen nyörikujan hupun suulle. Vetoketju tulee niin ylös, että suojaa kaulaa.

Kävyn kerääjän tunika

Syksy on tulossa ja niin myös syksyiset vaatteet. Orava-aiheisen tunikan kaavana käytin Ottobre 1/2013 -lehden On the Road -paitaa, hieman muokattuna.

Huolittelin pään- ja kädentiet resorikaitaleilla.

Hihoissa on väljyyttä, koska tein reilumman koon.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Vesiputoustoppi

Vesiputoustopin kaava on Allt om handarbete -lehdestä nro 7/2001.

Ohjeessa sanottiin, että etukappaleen pääntien saumavaroihin riittää pelkkä silitys, mutta topissani sv:t meinaavat suoristautua. Ehkä olisi pitänyt jättää reilummat sv:t, ommella pääntie tai silittää kuumemmalla.

torstai 18. huhtikuuta 2013

KiETAiSUtoppi

Burdan lehdestä nro 7/ 2009 löytyi kiva kietaisumallinen toppi.

Solmimisvyöllä korostetaan vyötäröä.

Takakappaleet menevät ristiin.
Kankaana miellyttävän tuntuista ja hyvin laskeutuvaa viskoosijerseytä.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

VENEpääntiepaita & V-paita

Kangasvarastoni pursuaa kankaista ja vaikka kuinka yritän ommella niistä kaikenlaista, entisen kangastilkun tilalle ilmestyy aina uusi. Projekteja syntyy nopeammin kuin mitä ehdin ompelemaan, joista suurin osa on "ei tässä kauaa mene". Päivät kuitenkin täyttyvät muista askareista ja menoista, että ompelukset jäävät usein työpöydälle odottelemaan.

Tässä kuitenkin jotain valmiiksi saatua:

Venepääntiepaidan ohjeen mukaan etu- ja takakpl tulisivat tuplana, mutta tein ne yksinkertaisina. Leveä käänne pääntiellä riittää.

Paitojen kaavat ovat SuuriKäsityölehdestä nro 6-7/ 2003.

tiistai 16. huhtikuuta 2013

MÖRKÖ -penaali

Netissä törmäsin hauskoihin mörkö -penaaleihin.
Tarvitset punaisen vetoketjun, valkoista huopaa, penaalikankaan (käytin vanhoja farkkuja) ja isot napit silmiksi.

Huopahampaiden ompelua vetoketjuun.

Huopahampaat.

Vasen penaali on tyttären ja oikean annoin ystävättären pojalle lahjaksi.

lauantai 9. maaliskuuta 2013

nappiKUKKAtyyny

Tyttären kummitäti oli tehnyt vastaavanlaisen kukka(nuppineula)tyynyn, johon tyttäreni tykästyi kovasti. Tuumasta toimeen ja vajaan puolentunnin äheltämisen ja koheltamisen jälkeen tyttären oma kukkatyyny oli valmis.

Onnistuin pistämään sormenpäähäni pienen pienen haavan neulalla, ja kun en malttanut teipata sormeani, oli tyynyssä hetken päästä pieni punainen läntti. Sappisaippualla sain tyynyn puhtaaksi.

Toisella puolella erilainen nappi. Tyynyn halkaisija n. 10cm.

perjantai 8. maaliskuuta 2013

SiENi tunika

Tämä projekti lähti liikkeelle siitä, että halusin saada oranssin joustofroteen palan pois nurkista lojumasta. Mielestäni sienikangas sopi hyvin froteen kanssa yksiin ja kiva tunikamalli löytyi Ottobren lehdestä nro 1/2012.
Tein tytölle koon 98, joten on sitten tulevana syksynä sopivan kokoinen.

Sekä etu- että takapuolella on hieman rypytystä.

Tunika takaa.

torstai 7. maaliskuuta 2013

NALLE mekko

Tämän mekon kaava löytyi Ottobren lehdestä 4/2012.

Kokeilin ensimmäistä kertaa ommella kuminauhaa.

Etuosa rypyttyi hieman liikaa, sillä sivusaumat siirtyivät jonkin verran etupuolelle. Pienet virheet eivät onneksi menoa haittaa. :)

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

ORAVA essu

Esittelin jo aikaisemmin SYDÄN essun, ja nyt on vuorossa ORAVA essu. Kaavat ovat Ottobren lehdestä nro 1/2012.

Etupuolelle kirjailin puuvillalangalla oravan kuvan, joka löytyy samasta Ottobren lehdestä kuin essun kaava.

Essu korostaa kauniisti pienen tytön pömppömasua.

Takana olkaimet menevät ristiin.

Ps. Pöllörimpsuhousut

lauantai 23. helmikuuta 2013

APiNAmekko ja paita

Ihana vaaleanpunainen apinatrikoo löytyi Keskiseltä viimekesänä. Käytin samaa Ottobren kaavaa kuin kirahvi -paidoissakin.

Pidentämällä paidan helmaa sain mekon.

Mekossa (koko 92) on vihreät resorit ja...

...paidassa keltaiset (98), että erotan ne helpommin.

torstai 21. helmikuuta 2013

Neuletakki ja paita

Kauan pyörittelin tätä ihanaa, ohutta ja miellyttävän tuntuista trikookangasta pohtien, mitä siitä ompelisin. Uskaltauduin saksimaan kankaan ja ompelin helpon neuletakin ja paidan.

Burda Easy H/W 2011 -lehdestä kort klänning.

Joka tyypin kaavakirjan trikoopuseron kaavaa hieman mukailtu.

lauantai 16. helmikuuta 2013

SOKERiTON pulla

Helmikuussa aloitin sokerittoman linjan eli kaikki ruuat, jotka sisältävät sokeria, ovat pannassa. Käytän kyllä luonnollisia makeuttajia kuten hunajaa ja siirappia, mutta kohtuudella ja tarpeen tullen.
Jostakin putkahti papan leipoman sokerittoman pullan maku, ja se muistikuva kutkutti makunystyröitäni niin paljon, että oli pakko kokeilla omien käsien taitoja.

Tein tavallisen pullataikinan ("puolen hiivan taikina"), mutta jätin sokerin vain pois. Enkä käyttänyt mitään luonnollista tai keinotekoista makeuttajaa. Kolme pientä pullapitkoa sain aikaiseksi.

Maku oli sen verran miellyttävä, varsinkin raakamaidon kera, että kuka ihme kaipaa pullaansa sokeria? :)

Seuraavana päivänä teimme pullaviipaleista köyhiä ritareita, joita söimme agavesiirapin ja makeuttamattoman hedelmäsoseen kera. NAM.

perjantai 15. helmikuuta 2013

PRiNSESSA huppari

Löysin ihanaa kruunu -collegea. Tein aikaisemmin tytölle kankaasta lippapipon, ja nyt vihdoin sain valmiiksi raglanhihaisen hupparin.
En ole aikaisemmin hupparia ommellut ja takin ompeluksestakin on jo tovi aikaa. Lopputulokseen olen suht tyytyväinen eikä tyttöä pienet virheet häiritse. :)

Kaava on Ottobre 1/2012 -lehdestä, malli Brum Brum. Sooloilin hupussa, kun ohje tuntui liian vaikealta.

Hupun vuoritin paksuraitaisella, ohuella trikookankaalla. Hupun reunaan laitoin punaisen resorikaitaleen, kun ruskea resori katosi jonnekin (huppari on ollut työn alla useamman kuukauden ja keskeneräistä tekelettä on siirrelty eesun taasun). Parempi näin, koska punainen kehystää kauniisti tytön kasvoja ja yhdistää samalla hupun vuorikankaan kruunukankaaseen.

Kangasta jäi sen verran, että siitä syntyy joko uusi huppari isommassa koossa tai rennot collegehousut jossain vaiheessa.

torstai 14. helmikuuta 2013

Trikoomekko

Trikoomekkojahan ei koskaan ole liikaa.

Harvoin piirrän saumanvarat kankaalle ennen saksimista. Ja vielä harvemmin otan kuvan kaavojen asettelusta tai muista vaatteen valmistusvaiheista.

Valmis lopputulos.
Kaavoina käytetty Joka tyypin kaavakirjan raglanhihaista paitaa, hieman pidennettynä.

lauantai 2. helmikuuta 2013

(epä)onnistuneet KAURALASTUT

Ensimmäistä kertaa tein kauralastuja, jotka ovat ohjeen mukaan helppoja ja nopeita tehdä. Liekö (intiaani)sokerimäärän puolittamisella jotain vaikutusta lopputulokseen, kun keksit jäivät pulleiksi... Hyviä ovat joka tapauksessa! :)

Ohjeen löysin Pastanjauhantaa -blogista.

perjantai 1. helmikuuta 2013

ViiriputkiTYYNY

Viirikapasta jäi sen verran pieni jämäpala jäljelle, että siitä sai ommeltua putkityynyn.

Tyyny on syönyt äitiyspakkauksen mukana tulleen pienen vauvapeiton.

torstai 31. tammikuuta 2013

Munakas ja vauvanakki

Juuri sopivan kokoinen munakas ja vauvanakki tyttären pieneen paistinpannuun. Tällä evästyksellä jaksaa taas hetken touhuta.

Taustalla näkyy aiemmin tekemäni salaatinlehdet.

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

SYNTTÄRikemut

Kaikenlaisia herkkuja piti tyttären syntymäpäiväjuhlia varten loihtia.

Daim -suklaamuffinssien ohje löytyi Via Del Siisel -blogista.

Perinteisen täytekakun sijaan tein suussasulavan raakakakun, ison ja pienen (kuvassa, halkaisija 12 cm), jota olen tehnyt aikaisemminkin, siitä postaus täällä.

Kinkkupuustien ohje löytyy yhteishyvä.fi.
Muokkasin hieman ohjetta omaan makuun sopivaksi. Käytin tuorejuustoista sitä, missä ei ollut lisä- ja säilöntäaineita eli Toscana -tuorejuustoa (Arla) ja kinkkusuikaleitakin löysin ilman turhia aineita. JEE! :)

Dominotryffelit olivat herkullisia. Käytin mintunmakuisia Dominokeksejä ja 85% luomusuklaata. Ohjeen löysin keksihyllystä.

Ruissnackseja olen tehnyt aikaisemminkin. Ne vain ovat niin hyviä ja sopivan kokoisia suupaloja. (valmiit ruissnacksit ovat vasemmassa ylänurkassa)

perjantai 25. tammikuuta 2013

Ruusuke

Lahjapussin koristus.

Yksinkertainen on kaunista.

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

LökäpöksyFARKUT

Kevääksi halusin ommella tyttärelle kivat ulkoiluhousut ja löysin mukavan rennon mallin Ottobre -lehdestä 4/2012, Forest Path. Housuissa on vielä reilusti kasvuvaraa, joten ovat rentoakin rennommat lökäpöksyt.

Valitsin vaaleanpunaisen tikkauslangan. Eteen tein kaksi napinläveä (en jaksanut tapella sirkkarenkaiden kanssa) ja siihen pitäisi koristerusetti laittaa jostakin kivasta nauhasta.

Tikkausjälkeen en ole täysin tyytyväinen, mutta tulipahan kokeiltua ja harjoiteltua. Ehkä seuraavat menisivät paremmin ja onnistuisin koneen säädöissäkin...? :)
Kangas on Eurokankaan paloista. Pesin kankaan ennen ompelua, mutta aina oli ompelujaksojen jälkeen kädet siniset.

tiistai 15. tammikuuta 2013

TiLDA -lasipurkki

Ystävätär on innostunut ompeluhommista, joten hänelle annoin aiheeseen sopivan joululahjan. Tildapurkkiin mahtui mukavasti ompelupuuhissa tarvittavia työkaluja kuten mittanauha, ompelukoneen neuloja, huolittelusakset, pari klipsiä ja kangaskaupan lahjakortti.

Aikaisempi Tilda -lasipurkkipostaus täällä.